Yleinen

Tulisijojen kysyntä kiihtyy – Tulikivi aloittaa uunimestareiden koulutuksen

1.6.2022

Kallistunut energia ja huoli huoltovarmuudesta kiihdyttävät tulisijojen kauppaa. Maailman suurin varaavien tulisijojen valmistaja Tulikivi käynnistää uunimestareiden koulutusohjelman, jolla turvataan tulisijojen asentajien saatavuutta.

 

Sähkön ja kaasun kiristynyt kansainvälinen markkinatilanne lisää tulisijojen kauppaa. Juukalaisen Tulikiven valmistamien tulisijojen kysyntä kiihtyi alkuvuoden aikana erityisesti Keski-Euroopassa, missä kallistunut sähkö ja huoli maakaasun saatavuudesta näkyvät kuluttajien arjessa.

—Eurooppalaiset kuluttajat ovat ryhtyneet valmistautumaan tulevaan talveen hyvissä ajoin. Kysyntä markkinoilla, erityisesti Saksassa, on ollut poikkeuksellisen kovaa, sanoo Tulikiven toimitusjohtaja Heikki Vauhkonen.

—Epävarmuus energian saatavuudessa ja hinnoittelussa selvästi ruokkii varaavien takkojen kysyntää Keski-Euroopassa. Toimiva tulisijakanta tuo huoltovarmuutta sekä kuluttajille mahdollisuuden omilla toimillaan vaikuttaa korkeisiin lämmityskustannuksiin.

Saksassa kauppaa kiihdyttää myös päästöjen vähentämiseen tähtäävä viranomaisohjaus, jonka mukaan vanhat tulisijat tulee poistaa käytöstä tai uusia. Jo useita vuosia voimassa olleen ohjeistuksen seuraava määräaika on 31.12.2024, johon mennessä on uusittava ennen vuotta 2010 rakennetut tulisijat.

 

Puuta pörssisähkön hintapiikkeihin  

Tulisija- ja savupiippuyhdistys ry:n mukaan Suomessa noin puolessa miljoonassa omakotitalossa tulisijaa käytetään lähes päivittäin marras–maaliskuun aikana täydentävänä lämmitysmuotona.

Jos omakotitaloissa ei käytettäisi tulisijoja, sähkönkäyttö lisääntyisi talvikuukausien aikana yhdeksän prosenttia. Säästyneen sähkön määrää yhdistys vertaa yhden ydinreaktorin tuotantoon.

Ajoittamalla tulisijan käyttöä voi tylsyttää pörssisähkön hintapiikkejä, Vauhkonen sanoo.

—Korkeiden hintojen aikaan oma halkopino on entistäkin arvokkaampi. Kun tulisijoja on paljon, niiden kerrannaisvaikutus koko maassa on erittäin suuri, Vauhkonen sanoo.

 

Uusia uunimestareita koulutetaan

Tulisijojen kasvanut kysyntä näkyy Tulikivellä uusina rekrytointeina ennen kaikkea tulisijojen asennuksessa. Uudisrakentamiskohteiden lisäksi vanhojen tulisijojen vaihtaminen uusiksi lisää työvoiman tarvetta.

Yhtiö on tämän vuoden aikana laajentanut tulisijoja asentavien ja huoltavien uunimestareiden verkostoa seitsemällä uudella yrittäjällä.

Toukokuussa yhtiö käynnisti uuden uunimestareiden koulutusohjelman yhdessä Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian kanssa.

—Koska valmista uunimestareiden koulutusohjelmaa tulisijojen ja hormien asennukseen ei ollut, sellainen tehtiin nyt. Meillä on palveluksessa jopa 30-40 vuotta uuneja asentaneita uunimestareita. Moni heistä jää lähivuosina eläkkeelle. Uuden koulutuksen on määrä varmistaa, että heidän työlleen löytyy jatkajia, Vauhkonen sanoo.

 

Yhteyshenkilöt

Heikki Vauhkonen
Toimitusjohtaja
Tulikivi Oyj
Puh: 040 524 5593

Ari Peltola
Opettaja, kivityöt
Riveria, Palvelut ja hyvinvointi –toimiala/kulttuuriala
Puh: 050 577 7058
ari.peltola@riveria.fi

 

Kuvat:

Selkeälinjainen takka vaatii mittatarkan asennuksen. Kuva: Tulikivi

Lataa

Polttotekniikka on kiinteä osa takan tulipesän rakennetta. Kuva: Tulikivi

Lataa